Tietoa Campus Seminaarista
Campus auttaa opettajia ymmärtämään maailman muutosta: seminaarin aiheet voivat olla mitä vain ilmastonmuutoksen, ebolan ja virtuaalitodellisuuden väliltä. Campus koostuu maailman muutosta käsittelevistä seminaareista, change reporteista sekä opettajapalkinnoista.
Campuksen tavoitteena on antaa opettajille innostava kuva siitä, miten maailma muuttuu koulujen ulkopuolella. Kaikki huippupuhujat ovat mukana Campuksessa ilman korvausta. Campus Seminaareja on järjestetty Suomessa jo vuodesta 2011 ja vuonna 2015 Campuksen toiminta laajeni viiteen eri maahan. Kaikki tilaisuudet ovat olleet loppuunvarattuja ja tilaisuutta koskevia videoita on katsottu kouluissa ympäri maailma yli 50,000 kertaa. Vuonna 2015 Campus Seminaareja järjestettiin viidessä Euroopan maassa: Helsingissä, Varsovassa, Tukholmassa, Amsterdamissa ja Vilnassa. Lisäksi ensimmäinen Campus Change Report julkaistiin syksyllä 2015.
“Yritykset käyttävät lukuisia erilaisia resursseja ymmärtääkseen sitä, mihin maailma on menossa. Me haluamme tarjota opettajille saman tiedon ja samat eksperttianalyysit, joita maailman suurimmilla toimitusjohtajilla ja managereilla on käytössään omassa päätöksenteossaan. Opettajat ovat avainasemassa selittäessään maailman muutosta oppilailleen ja valmistaessaan heitä osaksi yhteiskuntaa” toteaa Saku Tuominen, Campus Seminaarien perustaja.