Henkinen valmennus
Melina Niemi on yrittäjä ja Nuorten Leijonien jääkiekkomaajoukkueen mentaalivalmentaja. Mentaalivalmentajana hän oli mukana voittamassa kolmea nuorten maajoukkueen jääkiekkokultaa. Melinan tekniikoiden avulla nuoria kannustettiin vahvuuksiaan itsestään ja joukkuetovereistaan, kestämään kotikisojen aiheuttamia paineita sekä pyrkimään kohti joukkueen yhteistä päämäärää, MM-kultaa.
Henkinen valmennus
Luennolla Melina Niemi kertoo siitä, kuinka hän sai nuorista miehistä koostuvan joukon suuntaamaan katseensa kohti yhteistä päämäärää ja siitä, kuinka opettajat voivat hyödyntää henkisen valmennuksen tekniikoita myös omassa opetuksessaan.
Luento antaa myös eväät jokaiselle omien tavoitteiden asettamiseen ja saavuttamiseksi.
Rakenna omat menestyksen portaasi. Aseta itsellesi tavoitteita eri elämän osa-alueille ja pohdi, millä keinoilla ja toimenpiteillä voit saavuttaa asettamasi tavoitteet.
Katsokaa luokassa video ja tehkää siihen liittyvät tehtävät.
1. Kerro, kuinka Melina Niemi päätyi valmentamaan nuoria jääkiekkopelaajia.
2. Anna esimerkkejä siitä, miksi juuri “Hetkessä eläminen” on Niemen yksi tärkeimpiä menetyksen portaiden askelmia.
3. Minkälaisia erilaisia ihmisiä on Niemen mukaan olemassa ja miksi heidän erilaisuuden huomioiminen on tärkeää? Kerro näistä ihmistyypeistä luennolla mainituin värikoodein.
Pohtikaa yhdessä voisitteko asettaa omalle luokallenne tavoitteita ja luoda omat menestyksen portaat, joiden avulla lähtisitte saavuttamaan tavoitteitanne. Mitkä teidän luokan yhteiset tavoitteet olisivat?