EN

Empatian romahdus

C
Campus Change Report
20.09.2016
Neurotieteilijät ovat huolissaan suuntauksesta, jonka mukaan nuoret ovat vähemmän empaattisia nykyään kuin aiemmin.

Yhdysvaltalaisista nuorista tehdyn pitkän aikavälin tutkimuksen mukaan tämän päivän nuoret ovat noin 40 prosenttia vähemmän empaattisia kuin nuoret vuonna 1976. Vuosittain yliopisto-opiskelijoita haastattelemalla tehdyissä tutkimuksissa ei huomattu suurta muutosta empatiakyvyssä ennen vuosituhannen vaihdetta. Sitten alkoi jyrkkä lasku, joka on jatkunut näihin päiviin. Tutkimustuloksien mukaan yhä harvempi nuori kuvailee itseään hyväsydämiseksi tai kertoo olevansa huolehtivainen toisia ihmisiä kohtaan.

Neurotieteilijät ovat huolissaan tästä suuntauksesta. ”Ihmiskunta ei olisi tässä, jollei meillä olisi empatiakykyä,” kertoo neurotutkija Katri Saarikivi Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksiköstä. ”Ihminen on aina tarvinnut toista ihmistä selviytyäkseen.”

Vaikka tutkimus on tehty Yhdysvalloissa, eikä aiheesta ole yksimielistä näyttöä muualta, aihe askarruttaa neurotieteilijöiden lisäksi myös psykologeja.
 

Empatia on samastumista ja reagoimista

Sanana empatia on varsin nuori. Se tulee ensimmäisen kerran vastaan vuonna 1909 psykologi Edward B Titchenerin luennolla. Sanan lähteenä toimi saksalainen sana Einfuhlung, ”tuntea sisältä”. Titchener vertasi empatiaa taidekokemuksen herättämään keholliseen samaistumisen tuntemukseen katsojassa. Käsitteenä empatia on kuitenkin tunnettu jo muinaisissa intialaisissa veda-kirjoissa.

2000-luvun vaihteesta lähtien akateeminen tutkimus on kiinnostunut aiempaa enemmän tunteista ja niiden merkityksistä. Tätä on kutsuttu affektiiviseksi käänteeksi; tunteita on innostuttu tutkimaan ja niistä tiedetään koko ajan enemmän.

Empatiaa on kahdenlaista, ja sen syntyminen on onnistuttu paikantamaan kahteen eri aivojen osa-alueeseen. Kognitiivinen empatia on kykyä kuvitella toisen ihmisen tunteita ja ajatuksia. Affektiivinen empatia on sitä, että tuntee toisen kärsimyksen ja kokee tarvetta vastata siihen sopivalla tavalla. Tutkijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että empatiakyky vaihtelee yksilöittäin. Kykyyn vaikuttavat sekä lapsuuden kokemukset että biologia.

Esimerkiksi psykopaatit, joita on väestöstä noin yksi prosentti, kykenevät kognitiiviseen empatiaan, mutta eivät affektiiviseen empatiaan. He voivat kuvitella miltä muista tuntuu, mutta se ei herätä heissä tunnetta tai tarvetta reagoida. Autistit taas eivät pysty kuvittelemaan erityisen hyvin miltä muista tuntuu, mutta he kokevat muiden tunteet vahvasti ja hämmentyvät niistä.

Laajemmin kyse on samaistumisen tunteesta muihin ihmisiin. Tutkijat ovat havainneet, että aivoissamme aktivoituvat samat osa-alueet silloin kun näemme toisten kärsimystä ja kun koemme kärsimystä itse. Samaistumme toisten tunteisiin varsinkin silloin kun koemme ne läheltä. Sen takia traaginen elokuva itkettää, mutta uutisotsikko kaukaisesta katastrofista harvoin herättää meissä vahvaa tunnereaktiota.

Kun empatiakyky johtaa tekoihin ja tuemme toista ihmistä kärsimyksessä, aivoissamme vapautuu oksitosiinia. Sen takia auttamisesta tulee hyvä olo.
 

Empatia on epätasa-arvoista

Empatialla on myös epämiellyttäviä ominaisuuksia. Se ei ole tasa-arvoinen tunne. Romanikerjäläiset eivät useinkaan saa meiltä samaa empatiaa osakseen kuin ammuttu Cecil-leijona. Empatia on varattu tutuille ja söpöille. Tutkitusti empatiaa saavat osakseen helpoiten hyvännäköiset ihmiset.

Meidän on vaikea tuntea empatiaa sellaista kohtaan, johon emme samaistu tai joka on meille vierasta. Massat eivät saa meiltä empatiaa, vaan yksilöt, joiden nimen me tiedämme. Empatia on oman itsen tunnistamista toisessa. Usein sanotaan, että toisen kärsimyksen ymmärtää parhaiten vasta kun on itse kokenut saman.
 

Miksi empatia on tärkeää?

Empatian kaipuu on viime aikoina löytänyt tiensä myös työelämään. Stressaava työ, tiukat tulosvaatimukset ja ahdistava ilmapiiri on tuttua liian monelle. Työelämään on pitkään liitetty kovia arvoja, kyynärpäätaktiikkaa ja äärimmilleen venymisen sanastoa. Työmaailmassa on ehkä liian pitkäksi aikaa unohdettu, että kaikki tekemämme työ pyrkii vastaamaan toisten ihmisten tarpeisiin, helpottamaan elämäämme tai auttamaan toisia. Vaikka tunneälystä on tullut jo konsulttijargonia, empatia on vielä varsin tuore tulokas työelämässä.

Mitä paremmin työntekijä ymmärtää toisen ihmisen tarpeita, sitä paremmin hän pystyy myös vastaamaan näihin. Mitä paremmin suunnittelija samastuu kohderyhmäänsä sitä toimivampia palveluita ja tuotteita hän pystyy luomaan. Mitä enemmän johtaja pystyy asettautumaan alaisensa asemaan, sitä vastuullisemmin hän toimii.

Saarikiven mukaan kiinnostus empatiaan johtuu kolmesta asiasta:

Koneet hoitavat tulevaisuudessa yhä suuremman osan teknisestä työstä, joten ihmisille jäävät analyyttisuuteen ja tunteisiin liittyvät tehtävät.

Empatian tärkeys korostuu tekoälyn ja digitalisaation aikakaudella. Kone on helppo kuivan rationaalisessa ja loogisessa työskentelyssä. Mutta ihminen ei ole loogis-rationaalinen, vaan todella epärationaalinen, tunteilla pelaava olio. Inhimillisyys korostuu koneiden vallatessa alaa.

Empaattiset ihmiset menestyvät työssä muita paremmin. Tutkittaessa empatiaa on huomattu empatiageenejä, joka viittaisi siihen, että evoluutio on aina suosinut empaattisia yksilöitä. Häpeää ja haavoittuvuutta laajasti tutkineen sosiaalityön professori Brene Brownin sanoin meidät on ohjelmoitu empaattisiksi. Ihmiset auttavat mieluiten niitä ihmisiä, jotka vaikuttavat empaattisilta. Harva menestynyt ihminen voi sanoa menestyneensä ilman muiden apua.

Empatiaa työelämässä ei pidä Saarikiven mukaan ymmärtää vain lempeiksi kehuiksi ja vaikeuksissa vellomiseksi. Sen sijaan empatia on kykyä ymmärtää sitä, miten omat teot vaikuttavat muihin. Parhaimmillaan empatia on toisten aitoa kuuntelemista ja hyvää yhteistyötä.

“Ilman empatiaa työelämässä ei ole keskustelua vaan monologeja,” Saarikivi toteaa IBM:n blogissa. “Ilman empatiaa syntyy tuotteita, joita kukaan ei tarvitse, tökeröä palvelua, ja huonoa johtajuutta. Empatiakyky on arvokkaan työnteon ytimessä. Sen kehittäminen on tehokkain tapa tehdä asioita paremmin, nyt ja tulevaisuudessa.”
 

Mikä sitä uhkaa?

Yksiselitteistä syytä sille, miksi empatia on vähentynyt niin nopeasti ei ole löydetty.

Valistuneita arvailuja on sen sijaan useita. Ne eivät varsinaisesti yllätä. Internet, sosiaalinen media ja yksilökeskeinen suorittamiseen keskittyvä yhteiskunta toistuvat niissä. Yhteiskunnassa on nähtävissä valtava tunteiden nälkä. Sen voi helposti havaita lehtien otsikoissa ja tarpeessamme käyttää hymiöitä. Viesti, joka loppuu pisteeseen tuntuu helposti töykeältä. Usein esitetty ajatus on, että sosiaalinen media esineellistää ihmissuhteita ja tekee niistä pinnallisia. Se ei ehkä tyydytä tarvettamme johonkin aidompaan. Tälle ei kuitenkaan ole vielä löytynyt selkeitä todisteita.

Pulitzer-ehdokkaana olleen kirjailija Nicholas Carrin mukaan sosiaalisen median aiheuttama tyydytys on evoluution tulos. Jatkuva ympäristön tarkkailu on esihistorialliselta ajalta lähtien ollut ihmisen selviytymisen kannalta elintärkeää. Mitä paremmin tiesi mitä ympärillä tapahtuu, sen pienempi riski oli joutua petoeläimen saaliiksi. Carrin mukaan ympäristön aktiivinen tarkkailu tuottaa aivoissamme mielihyvää aiheuttavaa dopamiinia. Se on palkintomme tarkkaavaisuudesta ja se on pitänyt meidät hengissä. Internet tarjoaa meille jatkuvan tarkkailun kohteen petoeläinten tilalle. Monipuoliset ärsykkeet, ääni, kuva, videot ja teksti johtavat pakonomaiseen älypuhelimen ja sähköpostilaatikon tarkkailuun. Saamme siitä nopeaa tyydytystä. Silti jotakin syvempää jää helposti puuttumaan.

Carrin mukaan jatkuva ympäristön tarkkailu, eli internetissä roikkuminen tekee meistä pinnallisia ajattelijoita. Se estää aidon oppimisen, sillä aivot tarvitsevat aikaa siirtääkseen juuri opittua tietoa lyhytmuistista pitkäkestoiseen muistiin. Kun tämä prosessi keskeytyy jatkuvasti, aitoa asioiden ymmärtämistä ja asioiden laajempien yhteyksien näkemistä ei ehdi kehittyä. Empatian lisäksi siis kriittinen, rakentava ja uutta luova ajattelu on vaarassa.
 

Miten sitä voi oppia?

Yksi keino empatiakyvyn kehittämiseen on kirjojen, erityisesti romaanien ja novellien, lukeminen. The New Schoolin tutkimuksessa Alice Munron kirjoja lukeneiden tutkittavien aivot osoittivat tutkimusjakson aikana erityisen korkeaa aktiivisuutta aivojen niissä osissa, jotka liittyvät kieleen ja tapahtumien visualisoimiseen. Verrattuna viihdekirjallisuuden tai uutisten lukemiseen, korkeakirjallisuutta lukevat saivat parempia pisteitä testeissä, jotka mittasivat empatiaa, sosiaalista havainnointikykyä ja tunneälyä. Kirjallisuus paljastaa parhaimmillaan ihmisenä olemisesta jotain sellaista, jota emme osaa itse sanallistaa ja johon samastuessamme huomaamme, ettemme ole yksin kummallisten tunteidemme kera.

Sillä Saarikiven mukaan tärkeimpiä kanssakäymisen taitoja ovat kyky tunnistaa omia ja toisten tunteita, sekä halu nähdä tilanteita toisten ihmisten näkökulmasta.

Tätä voisi kehittää luomalla enemmän vuorovaikutustilanteita ja keskustelua kouluihin. Kirjoista voisi keskustella yhdessä ja pohtia henkilöhahmojen toimintaa ja ajatuksia. Sillä yhdessä keskusteleminen on yksi tärkeimpiä asioita, joita oppilas voi koulussa oppia. Kun oppilaat keskustelevat, he antavat samalla itsestään jotain ryhmälle. Tämä on haastavaa, sillä luokan hierarkia muodostuu sen ensimmäisinä päivinä. Jotta hiljaisinkin uskaltaa puhua ilman pelkoa muiden tuomiosta, tarvitaan ryhmältä empaattista ja kunnioittavaa ilmapiiriä. Sen saavuttaminen on tärkeämpää kuin asioiden ulkoa oppiminen.

Kun tulevaisuudessa koneet tekevät mekaanisen työn, ihmisten tehtäväksi jää inhimillisyys; luova ajattelu ja vuorovaikutus. Empatia on sen ytimessä, se on ollut selviytymisemme taustalla oleva taito ennen ja tulee vastedeskin olemaan.

Yhteistyössä

Otava Hundred